Vertaistukea kaatuneille tovereille.
Eli kävipä eilen niin että lupauduin esittelemään pumptrackiä kaverille ja hänen pojalleen, oltiin jonkin aikaa ajeltu ja meinasin et ajan kerran viel hyndäst sitte hetkeksi huilaaan ja vissyä naamari vaan kuinkas sitte kävikään. Itsel hieman hatarat muistikuvat tapahtuneesta mut jotenki vaan meni aivan käteen kaikki mahdollinen siin hypyssä alkaen ponnistuksest tuntu et pyörä ei lähtenyt mukaan ajallaan vaan tuli sit mun päälle lopulta. Lensin pää edellä ländin jälkeiseen pattiin, seurauksena aivotärähdys murtuneet kylkiluut, rikki revitty itseluottamus sekä täysin paskana oleva kypärä. Kerro tarinasi ja toipuminen voi alkaa.
2 tykkäystä
Auts, nopeeta toipumista!
1 tykkäys
Huh huh sick
Sanosin että pahin oli toi 2016, elokuun lopun kaatuminen. Hyvä sinänsä, opetti paljo kehollisuudesta ku murtu luita ensimmäistä kertaa
Seuraavana päivänä ois ollu keikka, illalla toisen pändin reenit ja töissä oli ollu paskaa ja kiirettä pitäny ja jotain. Lähdin vähä väkisellä ajamaan kiireellä ns “varastoon”, koska ei ois sitte muutamaan päivään kerenny pyörän selkään. Kaks laskua ja sitte hyppäsin ton luolavuoren yläboksin hirveellä takakorkeella tasaselle koko alastulon yli. En tajua yhtään miks ja miten se nyt sillai lähti. Enkä nyt oikeen sitä alastuloakaan muista, mutta keräilin siinä ja aloin kattella. Kyynärpää oli pois paikaltaan ja sitte ku koitin nousta ylös niin nilkka oliki ihan löysä. No oliki pirstaleinen murtuma nilkassa ja jalkapöydän luissa. Löin päänki aika lujaa ja piti sitte konsultoida jotakin avuliaita Jonneja, että soittaa mulle ambulanssin. Olin kyllä helvetin sekasi tuossa vaiheessa. Sieltähän ne hoitajat tuli sitte ja kanto mut pois. Samalla soitin mr.fast Joonalle tosi skarpin olosena, että hakee mun pyörän ku tiesin että sillä on auto. Seki hoitu!
Ambulanssissa sitte alko vähä enempi sattumaan ja siitä se sitte loppuilta eteni sumuisena. Joku mukava maastopyöräilevä lääkäri jonku reteen hoitajan avustuksella veti käden takas paikalleen jo melko heti ku pääsin sairaalaan. Sitten aikasin aamulla leikkaukseen. Kyynerpäähän laitettiin neljä ruuvia. Nilkkaan laitettiin kaks ruuvia ja sellasta biolasia korvaamaan luuta ja luutumisen ajaksi jalkaterän mittaset piikit pitämään se jalkaterä muodossaan.
Pyörätuolissa joutu tosiaan liikkumaan ku oli oikee jalka ja vasen käsi rikki. Palautuminen suju hyvin, lopetin työt ja keskityin vaan harjottelemaan jalkaa ja kättä. Marraskuun alussa pysty jo ajaan maastopyörällä ja siitäpä se sitte taas.
Kyynerpää on aikalailla niinku ei ois mitään. Vähä hassun näkönen ehkä. Nilkka oli aika hyvä, mutta 2017 mursin ton saatanan polven ihan paskaks ja turhaan samasta jalasta. Sen seurauksena, omasta laiskuudesta ja ruuvienpoistoleikkauksen (ruuvit edelleen jalassa) takia nilkka on kyllä omanlaisesa. Mutta itseään voi tällä hetkellä eniten sen kunnosta syyttää. Pohje on liian pieni ja tulee hoidettua vähän liikaa vaan sillä periaatteella että ottaa kivun pois venyttelemällä, tasapainolaudalla ja käyttämällä bikeparkissa ja isommissa hyppyreissä nilkkatukea. Oikeesti vaatis ehkä 2 kuukautta täsmällistä treenausta että ton sais tosi hyväksi, mutta noin se helpolla jää ku jalka kuitenkin toimii ja on ok vahva. Pitäis ottaa nyt rojektiksi!!
Tuo ehkä pahin kaatuminen ku laskee syyt ja seuraukset. Onneks ei oo mitään pahempia käyny ja siinä vois pitäytyä!
5 tykkäystä
Se on kyl jännä fiilis ku kroppa menee ekaa kertaa rikki. Pyörällä oon selvinny ehjänä mut koiraa ulkoiluttaessa (juuh) ja laudalla menny sit sormea poikki ja olkapäätä sijoiltaan pariin otteeseen. Alkuun on sit tosi kuumottavaa tehdä mitään hurjaa, mutta äkkiä tuo sit mulla ainakin menny ohi. Miettii kyllä myös vähän tarkemmin mitä kaikkea koittaa, mutta huvittaa myös havainnoida sitä mitä asioita vaikka laudalla kokee vaarallisiks ja mitä ei koska tässähän ei ole mitään logiikkaa. Hankalaa myös tuo kuntouttaminen vaikka miten koittas tsempata, siinä kohtaa kun joku paikka alkaa taas toimia normisti eikä enää haittaa menoa niin se meinaa vaan helposti unohtua kokonaan vaikka miten pitäs vaan jatkaa ja jatkaa.
Eiköhän ne kammot ja kolotuset unohdu ku ens viikolla menee Meri-Teijoon avaamaan bygepark kauden.
1 tykkäys
Ei nyt varmasti pahin, mutta ärsyttävästi ajelin vastaheittomutkan nii että pyörä heitti kyydistä otb tyyleillä. Paino ja nopeus vasemmalle kädelle ja kuperkeikan kautta ylös. Jauzaaaaa
Nyt on kuminen käsi. Ei ollu murtumia sentäs. Toivottavasti pääsis nopee takas ajaa, ku ollu niin hyvä tatsi pääl. Oppin paljo ja ehkä just siks kävikin tää. Hyvä muistutus.
Stay safe
1 tykkäys
Itellä rupeaa aina kuumottaa valheellinen itseluottamus heti ku tuntuu että alkaa kulkeen. Silti oon tosi huono jarruttaan ennen ku kolisee ja silloinhan kolisee. Onneks on selvitty aina pintanaarmuilla.
Koputtaa puuta
Toipumisia!
Pari kertaa tullu mustelmaa ja muuta pientä ruhjetta polville. Hankin sitten polvisuojat joku kuukaus sitten, ja klassisesti ei oo sit enää rymissyt polviin vaikka ois nyt suojatkin 
Kyllähän sitä on kolissut vähä liikaakin elämässä mut kai ne kuuluu siihen elämään sitten.
Tän on jo moni nähnytkin mutta tätä on hauska esitellä 2016 tuli käytyä ajaan kaverin kanssa tuttuja hyppyreitä ja perinteisesti “ajetaa viel yks kerta” ja takapotkulla naama kyntäen montun pohjalle.
Tosiaan loppui itsellä avokypärällä hyppimiset siihen. Onni onnettomuudessa oli että hampaita ei mennyt ja nenä saatiin parsittua kasaan onnituneesti ja asialle voi nauraa näin jälkeen päin 
2 tykkäystä