Enskahommistahan täällä on jo useampi ketju, mutta mites xc:t, erilaiset etappikisat ja maratonit? Löytyykö pidemmän siivun raastajia? Itsellä muuten vahva kiinnostus alamäkipainotteiseen ajoon ei tällä hetkellä ulotu kisoissa käymisen puolelle, kun oma ajo kelloa vastaan menee helpolla sellaiseksi säheltämiseksi, jossa hajoaa mies ja pyörä.
Sen sijaan tänä vuonna alkaneet kiinnostamaan noi muut mtb-kisailun muodot vähän enemmän. Ollut aiemmin pitkään negatiiviset ennakko-oletukset, mutta tän vuoden puolella käynyt ajelemassa ja tutkimassa kavereiden kanssa tai itsekseen muutamia noita eri kisojen reittejä, esim imatra ja evoc mtb:n sekä joitain pk-seudun xc-pätkiä. Varsinkin toi evocin reitti oli tosi siisti ja avasi vähän omia silmiä, että maastopyöräily voi olla muutakin kuin juurakossa kiroilua. Nopeaa neulaspolkua ei Helsingissä kauheasti ole.
Näistä inspiroituneena kaveri sai houkuteltua mukaan viime viikonlopun Himos Epic MTB:lle, josta lyhyet kisarapsat tähän. Kyseessähän on tuollainen yhdistelmä perinteistä maastokisaa ja enskaa, eli erikoiskokeita (ts maastokokeita) ajetaan, mutta niiden pituus on yleensä siinä kahdesta kilometrista kuuteen ja sisältävät myös ylämäkisegmenttejä. Tämän seurauksena meno on aika erilaista kuin enskakisoissa. Erikoiskokeiden välillä ajellaan siirtymät lähtöryhmässä rauhassa palautellen. Kyseessä siis vähän kuin normaalilla maastolenkillä ajo, mutta välillä raastetaan kelloa vastaan.
tässä joku järjestävän tahon esittelyvideo:
Ekalle päivälle oli kahdeksan EK:ta jaettuna kahteen osaan, välissä huoltotauko. Me oltiin jätetty ilmoittautuminen viime tippaan, niin päädyttiin trail-sarjan vikaan lähtöryhmään. Saatiin odotella lähtöä ikuisuus ja pää rupesi kieltämättä hajoilemaan, varsinkin kun tiesi et valoa on rajallisesti jäljellä. Kun päästiin matkaan, niin vastaan alkoi tulla jo race-sarjan kavereita matkalla huoltotauolle neljännen ek:n jälkeen.
Maastokokeet:
Ekat EK:t oli itsellä ihan kaaosta. Tuntui et vedin aluks liian kovaa, sit rupes kone piiputtamaan, ajotekniikka hävis jonnekin ja pienimmätkin mäet meni taluttamiseksi. Kolmas EK alkoi vähän sujumaan ja neljäs oli nautinnollista ajettavaa, vähän kuin loiva, pitkä enskapätkä. Jalkoja ei kyllä ollut tossa tarpeeksi, että olisi voinut kunnolla tuutata.
Tauolle mentiin pimeyden jo lähestyessä ja kun seuraavat EK:t olivat Himosvuoren huipulla, niin loppukisahan meni pimeässä. Tykkään itse pimeässä ajamisesta silloin kun kyseessä tutut polut, mutta tässä tapauksessa homma oli vähän turhan jännää, kuin ei yhtään tiennyt mitä edessä ja osa pätkistä oli samoja joita ajettiin viikonlopun enskakisoissa. Oma valaistuskalustokaan ei ihan ehkä vastannut haasteisiin. Tuohon vielä yks eksyminen (30+ kaveria sekoilee lamput päällä metsässä kun joku ajanut merkkaussiimat poikki), pari varsin raskasta ja teknistä maastokoetta, niin täytyy sanoa, että aika synkissä fiiliksissä kyl välillä käytiin 
teki mieli pistää pyörä pusikkoon ja soittaa mediheli mestoille. Vika lasku Himokselle jotain enskaspooria oli kyllä jo ihan mielenkiintoinen, voimia ei oikein ollut tehdä muuta kuin pitää kiinni ja laahata jarruja. Pyörä vei. Alhaalle oli viel tehty todella outo puolen kilsan ylämäkilenkki, joten fiilikset puolenyön jälkeen mökille palatessa oli aika apokalyptiset.
Seuraavaan päivään lähdettiin aika köykäisillä yöunilla ja hellettä lupas, joten fiilikset eivät olleet kauhean korkeella, varsinkin kun tiedossa oli useita 5-6km maastokokeita. Eka 5,8km pätkä kuitenkin viritti vissiin aivot oikeaan asentoon, koska siinä sai pyörän kulkemaan paljon paremmin, kun ei tuutannut heti lähtöviivalta täysiä vaan lähti rauhallisemmin ajamaan lähtöryhmän kovempia kavereita takaa. Oli kiva huomata, että se oma tahti alkoi löytymään ja sitä sai myös pikkuhiljaa kiristettyä.
Mordoriksi nimetty pätkä päivän puolvälissä vei trials-kivikoillaan taas luulot pois, mut tauolla alkoi olla jo se fiilis, et ehkä päivästä selvitään. Tauon jälkeen tulikin sit sellaista pätkää jota pk-seudulla ei oikein löydy, eli tosi pitkää sellaista polveilevaa neulasbaanaa. Ei voi muuta kuin nauttia, pääsee vetämään niin kovaa kuin jaloista lähtee, sopivasti loivaa ylä- ja alamäkeä mausteena. Jossain vaiheessa alkoi takaa kuulumaan sellainen sähkömoottorin viserrys, niin tuli viel vähän ekstramotivaatiota raastaa, hähä.
Vikat kaks maastokoetta myös oikein hyviä, erittäin maukasta polkua. Korkeuserojakin löytyi, eli vikan maastokokeen (loivahkolla) alamäkisegmentilläkin oli pituutta nelisen minuuttia.
Summa summarum: Himos Epic kyllä kokonaisuutena suosittelemisen arvoinen tapahtuma, mutta pimeäajoon kannattaa totutella, ilmoittautua mahdollisimman varhaiseen lähtöryhmään ja pistää valaistus kuntoon. Nyt itseä harmittaa, että se Himosvuoren osuus meni itseltä ekalta päivältä vähän niinkuin ohi, että siitä ei liiemmin tullut nautittua. Olis ollut ihan hauska ajaa sama lenkki päivänvalossa uusiks ja tykitellä ne alamäkipätkät kunnolla.
EDIT: Ja ei voi muuta kuin taas ihmetellä noita oikeita kisakuskeja, oma aika vähän päälle 4 tuntia 40 minuuttia (joskin 10-15 min voi pistää sen ekan päivän eksymiskaaoksen piikkiin) ja kisan voittaneen race-sarjan kuskin aika 2:37. Toki noi race-kuskit ehti ajamaan ekan päivän kaikki ek:t vielä valoisaan aikaan, mut on toi ero silti jotain ihan jäätävää. Saatika sit et alamäkisegmenteissäkin nämä tyypit vetää 50% kovempaa xc-pyörällä kuin itse trail-täpärillä. No, osaajat osaa.