Viikonloppuna tuli otettua lapio kyytiin ja käytyä takametsässä vähän vanhassa spotissa kaivelemassa parin muun tyypin kanssa. Mestahan on ikivanha, pieni kooltaan ja featureiltaan ja tasainen, mutta ihan kivaa puuhastelua tuollaisten minihyndien kaivelu ja ehostus. “Kasipallo” siis Stravassa eli se minidirtti Veräjämäellä.
Paikka on kiva sikäli että se linkkaa Koskelaan ja Pikkukosken rinteisiin suoraan ja Taivaskalliolta siihen ajaa parissa minuutissa, kiva spotti tulla ja vetää pari kiekkaa ja jatkaa matkaa. Vedenpuhdistamon stepupilla on pidempään ollut jonkinlainen raksaus kesken ja Pikkukosken rinteessäkin on joku tehnyt uutta linjaa ja hyndää.
Ja joo, stepupilla ollaan porukalla vähän tommosta pienempipiirteistä dirttihenkistä mestaa puuhasteltu ja haaveena saada ekat featuret kunnolla ajokelpoisiksi ennen roudan tuloa
Laitetaan varmaan kuvia kunhan päästään totisesti vetämään!
Hyvä ketju. Ajopaikkojen rakentaminen on parasta, vaikka omat projektit on tosin rajoittuneet vähän ns. lapasesta lähteneeseen rakenteluun mökillä. Ei uskalla arvioida kuinka monia työtunteja siellä on käytetty, mutta eipä niitä yleisen mökkilomailun ohessa lasketa.
Arvostus osaavia polun rakentajia kohtaan on kyllä noussut kohisten, hyvien pätkien rakentaminen on kyllä suht haastavaa. Kaikista mutkista tulee liian tiukkoja ja muutenkin etäisyyksien arviointi tuntuu todella vaikealta. Mut ehkä tänä kesänä sais pari polkua jo ajettavaan kuntoon, pitänee pistää kuvia jossain vaiheessa (toki eipä noi pätkät kuvissa/videoilla miltään kyllä näytä).
Tuossa olis käsittääkseni aika perinpohjainen materiaali, tosin maksullinen. Saman tyypin blogissa on myös paljon pump track -sisältöä ollut, että sitä kannattanee myös lueskella.
Näistä omatekoisista reittihommista, tää kanava on jotenkin ihanan absurdi:
Homma lähtenyt hyvin lapasesta. Oispa tuollaista lääniä vaikka kesämökin takana.
No niin alettiin Säkylään rakentelemaan pumptrackia, aika varmasti täs viel todetaan kantapää parhaaksi opettajaksi mutta eilen oltiin 3h lapiot heiluttaas.
Tuollaisia hyppyreitä on tullut nyt keväällä tehtyä lähipoluille. Loppujen lopuksi aikaa ei mene parin jampan voimin kuin about tunti per hyppyri. Kuitenkin iloa useammaksi vuodeksi.
paloheinässä tehty kai jo viimevuoden puolella yhdelle linjalle (en ikinä muista näitä) kivoja pikku hyppyreitä! ja viime viikonloppuna nähtiin siellä negis/joni kaivuu hommissa ja hyvältä näytti suunnitelmat uudelle linjallekkin! upeeta työtä kyllä sillä mäellä tapahtuu.
Malminkartanossa on kans laitettu ihan tosissaan hihat heilumaan! ihan mega sick gnarly shred send drop shore kalpis feature tulossa mut on siellä ihan itellekkin ajettavaa linjaa ja mutkaa! nyt siellä alaosassakin on saatu pump linjaa ja boksi hyppyreitä reeni mielessä. erittäin asiallista.
pitääkin maksaa asap se jäsenyys! joka pennin arvosta.
Ja hyvästä en osaa vielä sanoa mutta vaikuttaa lupaavalta, yhtä rolleria pitää muokata mutta muuten tuntuisi jako täsmäävän. Eiköhän sielt jotai ongelmia viel tule eteen kun pääsee enemmän ajaan mutta ainakin nyt vaikuttaa hyvältä ja voi varovasti alkaa suunnittelemaan hyppylinjaa.
No niin rata saatiin eilen täryllä “tiukkaan”, meidän perhe lisääntyi viikko sitten joten viimeistelyt ja isommat koeajot menee ainaki viikon tai parin päähän ja kaiken lisäksi dirtin osatkin on jossain hukassa joten eipä olis oikee mitää järkevää pyörääkään millä ajaa. Mutta 30.5 koitetaa järjestetää erittäin epäviralliset avajais ajelut. Kuvia lisäilty.