Bike Check: Kona Mullet-Honzo

Toisena ajokesänä on alkanut tuntumaan hetkittäin siltä, että kasvava vauhti ja tykittelyn aste ovat ajamassa Honzosta ohi, ja Honzo ESD:n runko ensi kesäksi on alkanut houkuttelemaan hyvin vahvasti. Nyt on siis sopiva hetki dokumentoida mitä kaikkea tälle Honzolle onkaan tehty.

Viime syksynä ja ennen tätä kautta tuli tehtyä (ja teetettyä) kasa päivityksiä, mitkä ovat parantaneet pyörää noin 100 prosenttia ja vaikka tänä vuonna työ-, remontti- ja muuttokiireiden takia ajaminen on jäänyt harmittavan vähiin niin homma tuntuu nyt suurimmaksi osaksi pelittävän niin kuten toivoisi pyöränsä toimivan.

Pyörä on vuosimallia 2020 ja iso osa osista on yhä alkuperäiskamaa. Keulaa on nostettu 140 milliin, jarrut ja jarrulevyt on vaihdettu eteen sekä taakse, pyörästä on tehty mulletti sekä tubeless ja kahden asteen angle setti on laitettu loiventamaan keulakulmaa. Alkuperäisestä 68 asteesta nyt ollaan ennen sagia 64,2:ssa. Gripit, dropperi, stemmi, takavaihtaja, kammet, takapakka jne alkuperäistä osastoa. Gripit noista voisi olla sellainen, joiden upgreidaus voisi olla ajankohtaista. On myös ajatus, että hieman lyhyemmät kammet voisivat helpottaa tiettyjä asioita ajamisessa, mutta tämä perustuu vaan omaan hypoteettiseen pohdintaan.

Polkimina Chesterin budjettiratkaisu, jotka ovat ajaneet asiansa. Kun ei tiedä paremmasta niin ei osaa valitaakaan. Tosin on myönnettävä, että paras upgrade pyörään on ollut Crankbrothersin Stamp-kengät.

Eteen on vaihdettu nelimäntäinen Shimano SLX M7120 ja 203mm jarrulevy, taakse kaksimäntäinen SLX M7100 ja sinne myös on laitettu isompi jarrulevy. Helpottaa bikeparkissa ajoa, kun puolivälissä päivää sormia ei tarvitse aukaista painamalla omaa reittä vasten. Tankoa en ole vielä lyhentänyt, mutta jarrut ym. on asennettu reilun sentin sisemmäs, että oten on vähän kapeampi tangosta. Tuntuu toimivan.

Edessä 2,6 Schwalben Magic Mary tubelessina. Takana 2,35 Schwalben Rock Razor tubelessina insertin kanssa. Takavanteena on 27,5 tuumainen DT Swissin E 1900. Polkeminen hieman kamalaa aiempaan verrattuna, mutta muuten toimiva kombo.

Superstar Componentsin -2 asteen angle setti teki pyörästä huomattavasti slackimman. Oikeastaan tässä tuli samaan aikaan iso kasa upgradeja, joten suoraan en osaa sanoa, että kuinka paljon oli kyse tästä, paljonko mulletista ja paljonko keulasta.

Edessä on alkuperäinen Rockshoxin Recon, mutta nostettuna 140 milliseksi.

Ajatuksena olisi mahdollisesti vaihtaa runko Honzo ESD:hen ja siinä tapauksessa myös kytätä uutta keulaa talven aikana jostain alennuksesta. Katsotaan mitä tapahtuu.

4 tykkäystä

Tän pyörän (ja samalla kuskin) kehitystä on kyl ollu hienoa seurata. Nykymuodossaan saanu myös aikaan vähän kiinnostusta koittaa omaakin pyörää joskus mullettina.

Voi jukupätkä, nyt on chopattu huolella :drooling_face:

Hieno pyörä! Laitoin oman Laufeyn kanssa männä talvena mulletiksi ja näin lyhyempänä kuskina oon kyllä tykännyt sen perusteella mitä nyt loukkaantumisten ja muiden vaiheilujen takia on tänä kesänä päässyt rälläämään

Hieno Honzo, bro. Nää kuvat maistuu. Itsellä on kokemusta samasta slackerizerista ja se on nyt jo pari vuotta pelannut hyvin. Tekee Honzolle hyvää vähän loivennella, jos yhtään kovempaa halajaa. Ja kukapa ei.

Pitääkö Rock Razori tarpeeksi?

Rock razor / mama setti olis kyl semmoinen mitä haluaisin testata mäkipyörään kesäkeleille mut hiivatti kun sitä razoria ei saa enää 26" super gravity / dh

Mulletoinnin jälkeen tuntui saavan ajamiseen juuri sopivasti ketteryyttä, mikä aiemmin tuntui puuttuvan 29:llä ajaessa.

Itsellä RR on ainakin pitänyt riittävän hyvin, kun kyse ei ole kuitenkaan mistään strava-aikojen maksimoinnista. Vähän sattuu ja tapahtuu enemmän kuin ehkä tarvitsisi, mutta tähän asti se on ollut vain plussaa. Toki omat ajokokemukset ovat suurimmaksi osaksi pölyisen kuivalla tai hyvällä pidolla. Toki Levin World Cup Blackissa hieman paikoin nauratti, mutta oppiipahan ohjaamaan takajarrulla jos ei muuta. Kaarteessa pito on kuitenkin aivan hyvä, kun vaan kallistaa pyörää riittävästi.

Kova Honzo! Mullet on raju ratkasu noin matalaan pyörään.

Nyt on kova runkopohdinta käynnissä. Teräs ja vielä loivempi keulakulma kiinnostaisi. Vaihtoehdot tuntuvat olevan nyt Honzo ESD (Saisi joskus keskikesällä, ehkä) tai Nordestin uusi Bardino 3 (valmistajan mukaan varastossa). ESD:ssä houkuttaa loivempi keula, Bardino 3:ssa lyhyempi reachi. Ehkä tilaan bikeshopista ESD:n testiin kunhan lumet vielä hieman sulavat. Bardinoa taitaisi olla varastossa myös yksi ylimääräinen -2 asteen slackerizer, kun kävi vahinko ensimmäisellä kerralla headsettia tilanteessa. Oma kokemus ei riitä sanomaan, kuinka paljon 25mm lyhyempi seat tube auttaa ESD:n kanssa liikkumaan pyörän päällä.

Oliko tuo slackerizer millätapaa vikatikki, ilmeisesti kulma oikea mutta muutoin epäsopiva?

Mulla on tuossa pikkuhiljaa kasaantumassa big honzosta mulletti, keula venähtää 150mm koska semmoinen ilmaruoto sattui edukkaasti löytymään. ja 29" eteen.

Taitaa kaivata vähän anglesettiä mutta katotaan nyt. Vähän kulmakin hakusessa mitä oikeastaan tarvis laittaa.

Tiesin, että pitää tilata tapered, mutta katsoin pudotusvalikossa vain muita specsejä ja klikkasin itselleni straight steererin. Selvisi siinä kohtaa, kun sitä pyörään laitettiin.

1 tykkäys

Tämä lähti sitten pitkäkyntisen matkaan Rovaniemellä 27.5… Täältä lisätietoja, jos jollakin tulee vastaan: Redirecting...