Aloitin MTB hommat vasta 2018. Eka xxl Ghostilla, jonka vaihdoin tähän Kona Process 111 dl täpäriin jo 2kk päästä.
Kona vaihtui sitten Poleen, jolla nyt ajalen.
Tuli alotettua MTB vuonna 2018 Tekniikan maailman ~1000€ maastopyörävertailun jälkeen. Ostin tietenkin ensimmäiseksi pyöräksi testin voittajan Grand Canyon AL 6:n. Ajoin aluksi paljon pururataa ja pikku hiljaa aloin löytämään itseäni vaikeammasta maastosta. Investoin dropperin, polvisuojat ja kengät flättipolkimille. Pururadat muuttui mäkisiksi traileiksi, paikallisiksi pump trackeiksi ja vauhti kasvoi. Kotona sukelsin syvemmälle mtb skeneen foorumeilla ja youtube-kanavilla.
GC alkoi saamaan kovaa runtua. Eturengas ei tuntunut kestävän ladulla ja loppuen lopuksi sain katkaistua stockki ohjaustangon. Paikallisessa pyöräilyliikkeessä ostaessani Raceface Atlasta tilalle, myyjä naureskeli, että “pitää ensin ostaa pyörä, jotta tietää millasen pyörän tarvii.” Samana kesänä testailin Trekin täpäriä, minkä jälkeen tiesin mitä tarvitsen.
GC lähti -19 alusta myyntiin ja surffailin vakavasti kaikkia täpäreitä. Foorumeilla kuitenkin eksyin lukemaan jäykkäperäsistä AM pyöristä, olin myyty. Pole Taival päätyi ostoskoriin ja kassalle. Valitettavasti kausi 2019 jäi lyhyeksi pitkittyneen toimituksen vuoksi, mutta ai että mikä vehe.
Tässä ajokit:
Pole Taival:
Voimansiirtona Sram Eagle NX GX triggerillä ja ketjuilla
Jarrut: Sram Level 180
Haarukka: Pike RC 140
Rockshox reberb dropperi
Mavic XA kiekot, renkaina Maxxis Aggressor, Minion ss
Buildi on siis TR pienillä parannuksilla. Hyvä upittaa sitten kun tarve tulee.
Tänään tuli käytyä pump trackilla, jossa kävin ajamassa GC:llä aikoinaan. Sieltä kuitenkin suoraan himaan, koska Reverbi jäi pakkasen vuoksi pohjaan. Voin kyllä sano, että ero näiden kahden pyörän välillä on kyllä huima. Polkuajossa Pole on aivan mahtava. Canyonilla kun vauhdin vuoksi alkoi maiseman lisäksi vilistä silmissä myös elämä, Polella taas tuntee elävänsä.
3 tykkäystä
Vanha surge, tasapainoisin pyörä mitä mulla on ollut. Aika yleisjyrä kaikkeen mitä tykkään ajaa. Piken vaihto keulille oli aika iso parannus vs vanhat marsun möhköt(mut hyviä nekin). Kävin ajaa ja innostuin taas pitkästä aikaa niinpaljon et tässä jopa kuva.
4 tykkäystä
Toi on kyl yks myllyimmistä jäpäreistä mitä oon testannut / nähnyt ajettavan 
Surge on kova! Mulla oli kans parkkipyöränä tuo kunnes hommasin BFe:n ja tarvin osia siihen. Ois kyllä vielä tarkotus kasata uusiks, vielä on vaan auki pitäskö tossa dh-setupissa vai tekiskö tosta dirtimmän. 27.5-moodi vois kans kokeilla.
Tässä 170mm Lyrik ja 2.6 dh-renkaat jollain vanhoilla huck to flat -kiekoilla, painoa ihan hitosti.
2 tykkäystä
Oma pikkupyörä:
DMR Exalt, 170 mm joustoa ja jarrut. Kävin tänään hiukan hyppimässä ja BMX-radalla, aika näppärä pyörä.
3 tykkäystä
Täysin sairas/upea 
Voi moro miten upee. Tuplakruunut jäykkäperissä on kyllä mun heikko kohta.
on siellä ollu kupittaalla ihmettelemistä!
SICK
freeride never surrender
Noniiiiii
Nyt on nätti laite.
aivvv sairas peli ei juma
Sehän keulii jo paikallaan ollessaan. Kova.
Kehuista kiitos kaikille, on kyllä hyvä manuaalipyörä! Keulaan jouduin laittamaan paksummat vaimeninöljyt ja pikkasen negatiivista preloadia, muuten reboundi palauttaa keulan kolahtaen ylös. Reboundin säätömutteri on keulan sisällä ja sen säätöön tarvitaan lähemmäs metrin mittainen jatkovarsi, joten piti pelata noiden yllä mainittujen keinojen kanssa.
Joo joo
Voisit tehä vaan oman topikin tälle mihin postaat vaan tasasin väliajoin kuvia
1 tykkäys
Foorumille terve! Ostin tammikuussa ensimmäiseksi kunnon maastopyöräksi kuvan spectralin aika sokkona. Ajatuksena, että ois sellanen do-it-all-pyörä. Aivan overkill paikallisiin maastoihin lenkkiajoon, mutta eipä tarvis sitte kaluston puolesta rajottaa ajomestoja.
Kävin talvella ajamassa muutaman lenkin, hauskaa oli. Sitte tuli tuommoset loskapaskamutakelit, kaikkialla tosi pehmeetä ja märkää ja ajot väheni vähäksi aikaa. Nyt ku kelit on vähän kuivunu niin lenkillä käydessäni ajauduin Ruskoon katteleen millasia rännejä ja hyppyreitä tyypit on sinne rakennellu, pari kertaa vedin ylös ja alas jotain endurohenkistä paanaa, kai. Paljon vaikeampaa hommaa mitä youtube antaa ymmärtää, mutta hauskaa oli taas.
Toissapäivänä lähin taas mestoille agendalla, että oppisin vähän hyppimään. Kauhea kammo hyppyreistä ja miten kovaa niihin pitää päästellä että oikeasti hyppää, lisäksi tosi kuumottavaa hommaa yksin ku ei yhtään tiedä mitä tekee. Pelastukseksi sinne sitte tuli toinenki tyyppi, joka vähän neuvo kaluston ja tekniikan kanssa noissa hommissa ja ennen kaikkea treenaili siinä seurana, omalla tasollaan. Vähän sain kehitystä perusasioissa ja itsevarmuutta hyppyrin nokalle tultaessa.
Eilen oli pakko päästä uudestaan. Nousin mäen ekaa ja päältä sain taas ajoseuraa. Hypittiin ja heitettiin analyysia mitä tuli tehtyä hyvin ja huonosti, miltä tuntu ja mitä ees tapahtu. Semikovat pannut vedin yhessä vaiheessa, hyppy lähti jo alusta vähän vinoon ja alas tullessa maistoin vähän dirttiä eturenkaasta. Veret syljeksittyäni vedin vielä muutaman hypyn että sain vähän onnistumisia ennen kotiinpaluuta. Nyt on naama sen verran kipeä että tänään en hypi mutta huomenna ois tarkotus lähteä tarkastaan toinen spotti.
Kauheaa tarinointia, pointtina vaan että mtb-liekki roihahti. Pyörässäkään ei mitään mitään ihmeellistä oo, mutta kuvat on aina ihan jees. Canyon Spectral 2018. Polkimet oon vaihtanu.
4 tykkäystä
Siitä se lähtee! Hyppyihin tulee tatsia vaan toistoilla, mut sanoisin et oleellisinta on se et tekee nokalla jotain. Joko poppaa tai imasee, mut huonoiten yleensä käy sillon ku vaan ajaa ja pysyy ilmassakin vaan paikallaan.
3 tykkäystä
